Nais-DJ:t ovat vielä harvinaisia

 

Vaikka naisartistit ja naiset ylipäätänsä muusikkoina sekä musiikintekijöinä ovat hyvinkin yleisiä länsimaissa on nais-DJ:den määrä suhteessa miehiin erittäin alhainen. Tässä heijastuu ehkä yleisempi trendi, jossa musiikkiteollisuuden teknisemmissä ammateissa (ääniteknikko, tuottaja, DJ, yms.) valtaosa ammattilaisista on miehiä. Suurin osa alaa tällä hetkellä opiskelevista on myös miehiä.

Varsinkin hip hop musiikissa naisten osuus musiikin tekijöistä on huomattavan alhainen, tämän ajatellaan johtuvan koko genren miesvaltaisuudesta. Hyvin suuri osa hip hop musiikin toimijoista mukaan lukien DJ:t, ovat miehiä. Tätä selitetään usein DJ:n työn teknologiapainoitteisuudella, jota pidetään stereotyyppisesti miehisenä ominaisuutena. Kuitenkin nais-DJ:tä löytyy ja heillä on myös olemassa omat kollektiivinsa ja jopa tapahtumansa. Nämä organisaatiot auttavat nais-DJ:tä etenemään miesvaltaisella alalla. Esimerkiksi New Yorkilainen Discwoman on tällainen kollektiivi, jonka toimintaan kuuluu myös ohjelmatoimisto ja keikkojen järjestäminen. Heidän periaatteenaan on esitellä sekä nais, että naiseksi itseään identifioivia DJ:tä ja antaa heille esiintymismahdollisuuksia sekä järjestää tapahtumia.

Vaikka asiaan ollaan kiinnitetty huomiota, on esimerkiksi EDM-musiikin tekijöistä vain n. 10% naisia. Discwomanin kaltaiset organisaatiot pyrkivät tuomaan tätä ihmisten tietoisuuteen ja edistämään nais-DJ:den mahdollisuuksia saada keikkoja sekä takaamaan heille reilun korvauksen esiintymisistään. Naiset kuitenkin myös itse aktiivisesti hakeutuvat DJ:ksi ja ovat aktiivisesti mukana EDM-musiikin tuottamisessa, eivät pelkästään laulajina vaan myös musiikin tuottajina ja DJ:nä.

Miten DJ:stä tuli EDM:n superstara?

 

1990-luvun alkupuolella kehittyi rave-skene, joka muutti sekä DJ:n, että musiikin roolia. DJ:n imago alkoi muodostua tärkeäksi. 80-luvun alkupuolella kehitetty house-musiikki kehittyi acid house -musiikiksi, ja DJ:t alkoivat kehittää brändiään. Ensimmäiset tähti-DJ:t syntyivät näihin aikoihin. He kiersivät maailmaa esiintymässä ja promotoimassa brändiään, jota he alkoivat ulottaa myös musiikin ulkopuolelle.

Aluksi EDM-musiikki oli lähinnä Eurooppalainen ilmiö, mutta 90-luvun loppupuolella sitä alettiin aktiivisesti promotoida Yhdysvalloissa ja tämä rupesi hitaasti tuottamaan hieman tulosta. Silti monet yhdysvaltalaiset EDM-muusikot, DJ:t ja tuottajan matkustivat Eurooppaan luomaan uraa.

Ateenan Olympialaiset vuonna 2004 olivat jonkinlainen käännekohta EDM:n nousussa kohti valtavirran tietoisuutta. Hollantilainen DJ Tiësto teki musiikin urheilijoiden sisäänmarssiin ja tämä herätti suurta kansainvälistä huomiota EDM:ään. Vuosikymmenen loppua kohti EDM-musiikki oli jo noussut valtavirtaan. Ranskalainen DJ David Guetta saavutti mainetta crossover hiteillään, jotka toivat EDM:n vieläkin laajemman yleisön tietoisuuteen.

Klubit ja keikkapaikat alkoivat suosia DJ:tä, koska toisin kuin bändit, DJ:t pystyvät soittamaan useita tunteja ja tänä aikana ihmiset pysyvät keikkapaikalla ostaen juomia ja juhlien. DJ:t ovat myös muutenkin kustannustehokkaampia kuin bändit. Enää ei tarvittu useita muusikkoja ja teknikoita tuottamaan esitystä, vaan esiintyjä saattoi olla vain yksi henkilö levysoittimien tai laptopin kanssa. 2010-luvun alkupuolella Avicii ja Swedish House Mafia siirtyivät klubeilta areenoille. Music Trades lehti julisti EDM:n olevan nopeimmin kasvava musiikkityyli.

Tällä hetkellä EDM maailmanlaajuisesti erittäin suosittua ja tähti-DJ:t ovat kysyttyjä esiintyjiä. Kaikki DJ:t eivät kuitenkaan ole vilpittömän iloisia tilanteesta. Monia DJ:tä on arvosteltu “pelkäksi napin painajaksi”, jolla ei ole mitään tekemistä DJ:n ammatin ja ammattietiikan kanssa. Esimerkiksi DJ Carl Cox on kutsunut tätä epäedustavaksi kuvaamaan DJ:n todellista ammattia ja ammattitaitoa.